Halloween

Täällä vietetään tänään Halloweenia, joka onkin täällä päin maailma varsin iso juttu. Jo pari viikkoa on pihoilla näkynyt kaikenlaista kauhuroinaa - kaiverrettuja kurpitsoja, hämähäkinverkkoja ja mustia kissoja. Koska juhlapäivä osui tänä vuonna keskiviikolle, päätettiin kämppisten kanssa juhlistaa päivää viime lauantaina, periamerikkalaiseen tapaan pukeutumalla ja syömällä "kauhistuttavia ruokia". Jokainen toi juhlapöytään jotakin ja ilta kului leppoisasti jutellen herkkujen ääressä. Sisustukselliset seikatkin oli otettu huomioon, sillä Taryn oli hankkinut sopivaa rekvisiittaa luomaan kauhutunnelmaa.

Illan pimetessä (no tämä nyt on pieni valhe, sillä täällä on pimeää jo iltakuudelta) päätimme vielä lähteä Tarynin kanssa kaupungille juhlakansan pariin. Olimme kuulleet paljon hyvää paikallisesta gay klubista, Divasta, jonne suuntasimmekin. Klubi oli sisustettu kauhuteeman mukaan ja jokainen juhlija oli todella panostanut asuunsa. Halloween ei ole täällä mikään ihan pikkujuttu vaan asujen eteen nähdään vaivaa. Klubilla jaettiin illan aikana palkintoja parhaiten pukeutuneille ja joukossa oli todella hienoja virityksiä Game of Thrones -hahmoista miesballerinoihin jne. Meillä oli tosi mukava ilta tanssiessa ja nähtiin miten paikalliset viettää Halloweenia.

Täytyy kyllä sivuhuomautuksena nurista paikallisesta taksikulttuurista. Taksiahan täällä ei yöllä meinaa saada sitten millään, ja näillä pakkasilla ei oikein huvittaisi moista metsästääkään kovin pitkään. Taksitolppia täällä ei taida olla lainkaan, ja onkin ihan normaalia napata taksi lennosta. Hankalaa.

Itse en hankkinut juhlan kunniaksi erillistä asua, mutta naamaan sudin arkimeikkiä paksumman maskin. Naama alkoi kirjaimellisesti monen tunnin tanssimisen jälkeen sulaa, mutta mitäpä pienistä!

Karjalanpiirakat

Hyvinhän ne onnistui! Ei kauneimpia luomuksia, mutta sinne päin. Minä rypytin piirakat, Esa heitteli jälkkärilätyt. Sopiva työnjako.

Touhukas viikonloppu

Edellisviikonloppu kului esseiden kimpussa, joten viime viikonloppuna oli mukava rentoutua aivan muissa touhuissa. Nyt on taas akut ladattu ja rutkasti energiaa tuleviin opiskelurutistuksiin.

Perjantaina pelasimme sekalaisella seurakunnalla pokeria. Rentoa yhdessäoloa, vitsailua ja pelaamista siinä sivussa. Mukana oli paljon meille entuudestaan tuntemattomia ihmisiä, mutta juttu luisti hyvin ja kaikki tulivat keskenään toimeen. Kaksi kämppistäni taisi saada pikkuriikkisen pokerikärpäsen pureman, joten toivottavasti jatkossakin saadaan kotipelejä aikaiseksi edes satunnaisesti. (Tiedoksi kotiin: en hävinnyt, vaan jäin voitolle 10 dollaria.)

Lauantaina sain nauttia iranilaista lounasta, josta kirjoitinkin jo edellisessä postauksessa. Illemmalla käytiin Esan kanssa syömässä Louisissa, joka on aivan kampuksella sijaitseva ravintola/baari. Ruoka on kyseisessä paikassa oikein maukasta ja muutenkin miljöö toimii. Aivan asuintalomme lähietäisyydellä ei ole montaakaan hyvää ravintolaa, mutta muutama sentään. Aina välillä on kuitenkin kiva käydä syömässä ulkona, varsinkaan kun hintataso ei ole aivan päätähuimaava. Lounashintoja täällä ei varsinaisesti tunneta, mutta illallisen saattaa kuitenkin saada Suomen lounashintaan, jos ei aivan fine diningia kaipaa. Suurta plussaa paikalliset ravintolat saavat annosten muunneltavuudesta. Asiakkaalla on aina valittavana salaatti ranskalaisten sijaan jne.

Lauantai-illan päätteeksi kävimme vielä katsomassa kolmipäiväisen koripalloturnauksen viimeisen ottelun. Täkäläisen kotiyliopistomme Huskies mittelöi Lakehead Thunderwolvesia vastaan ja lopulta hyvin niukasti vei voiton! Peli oli todella jännittävä ja nopeatahtinen ja varmasti käymme vielä toistekin katsomassa näitä yliopistopelejä. Hintakaan ei päätä huimaa, kun opiskelijoina pääsemme peliin ilmaiseksi.

Turnaus pelattiin PACissa eli opiskelijoiden kuntosali/liikuntakompleksissa. Katsomojen yläpuolella kiertää juoksurata, jota voi käydä sitten talvella hölköttelemässä.

Yleisöä ei riittänyt täyttämään koko katsomoa, mutta kyllä tässäkin pelissä Huskies sai paljon kannustushuutoja ja taputuksia. Lakeheadin Myrskysudet jäivät valitettavasti ilman kannustuksia, joten aina välillä salaa taputin heillekin.

Monikulttuurisia ruokahetkiä

Kuluneella viikolla olen päässyt nauttimaan kansainvälisen keittiön antimista muiden kämppisteni kanssa. Keskiviikkona syötiin norjalaisia herkkuja ja lauantaina saimme syödä iranilaista lounasta. Ensi keskiviikkona onkin sitten minun vuoroni tehdä suomalaista ruokaa. Koetan onnistua karjalanpiirakoissa munavoin kera, Esa saa vielä paistaa meille lätyt jälkiruuaksi.

Norjalaisesta ateriasta en valitettavasti muistanut ottaa kuvaa, mutta oi mitä herkkuja meille tarjoiltiin! Kämppikseni Karoline ja hänen poikaystävänsä, joka oli täällä pari viikkoa käymässä, tekivät meille todella maukasta keittoa. Keitossa oli tuoreita vihanneksia, perunaa, yrttejä ja hieman tulinen liemi. Saimme myös maistaa norjalaista ruskeaa juustoa, joka oli aivan mielettömän hyvää. Lunttasin vähän Wikipediasta ja opin että tuo juusto on vuohenmaidosta valmistettua karamelisoitua juustoa. Eli hieman makeaa juustoa, mutta selkesti tuo vuohenmaito kuitenkin maistui siinä myös. Nam! Jälkkäriksi herkuteltiin vielä norjalaista suklaata, joka maistui samalta mitä Maraboun suklaa. Selitys löytyi siitä, että Marabou omistaa norjalaisten suklaayrityksen (Freya tai Freija muistaakseni), joten samoja reseptejä taitavat käyttää. Marabou voittaa täkäläiset suklaayritelmät heittämällä, eli ihan mielelläni makustelin Karolinen tarjoamaan suklaata.

Lauantaina päästiin vielä yllättäen nauttimaan Elmiran valmistamasta iranilaisesta lounaasta. Hän oli kutsunut etiopialaisen ystäväpariskunnan kylään ja pyysi meidät kämppikset saman pöydän ympärille. Ruokapöydän ympärillä sitä oppii paljon toisen kulttuurista ja saimmekin jonkinlaisen käsityksen iranilaisesta (ruoka)kulttuurista, mutta keskustelimme myös paljon Iranin nykytilanteesta. Pääasiassa keskustelu pysyi kuitenkin kepeissä aiheissa, ja niihin uusia makumaailmoja ihmetellessä sitä mielellään keskittyykin. Aluksi söimme suurustettua kasviskeittoa ja tämän jälkeen riisiä, kanaa tomaattikastiikkeessa ja erilaisia paistettuja vihanneksia sekä salaattia. Jälkiruuaksi saimme nauttia ystäväpariskunnan tuomaa suklaakakkua ja jäätelöä. Normaalisti kuulemma jälkiruoaksi Iranissa nautitaan teetä ja jotain makeaa.

Vasemmassa ylälaidassa näkyy alkukeitto, oikeassa alalaidassa kana tomaattisoosissa ja kahdella pannulla vihanneshöystöä.

On hienoa, että tulemme kämppisten kanssa toimeen, mutta voimme myös viettää aikaa yhdessä. Hienoa on myös oppia uusia asioita vieraista kulttuureista ja syödä ruokia, joita muuten ei välttämättä koskaan maistaisi.

Curling

Alkuorientaatiossa vaihtareille puhuttiin paljon siitä, miten täällä tapaa uusia ihmisiä. Kaikki mainitsivat urheilujoukkueeseen liittymisen, ja niinhän minä sitten tein. Curling-joukkueeseen nimittäin. Samassa joukkueessa pelaa australialainen kämppikseni, kaksi muuta jo ennestään tuntemaani aussia ja yksi poloinen kanukki, joka sai meidät kontolleen. Curling valittiin ihan vain huvin vuoksi, ja varsin hauskaksi laji on osoittautunut kahden kerran perusteella.

Viime viikolla saimme vain harjoitella, mutta tänään pelasimme oikean ottelun! Sitä ei heti uskoisi, mutta laji on melkoisen vaikea. Liukuminen kiven kanssa (termistö suomeksi on hakusessa) vaatii tasapainoa ja kiven saaminen haluttuun paikkaan pettämätöntä tekniikkaa. Sitten on vielä hauskin osuus eli harjaaminen. Harjaamisella kiven pystyy vaikuttamaan kiven liukumisnopeuteen ja kierteeseen melkoisesti, joten kyllä pelatessa saa pienen hienkin päälle, jos tarpeeksi lujaa viuhtoo harjan kanssa.

Ensimmäinen peli sujui todella hyvin! Hävisimme niukasti 4-6. Ei paha! Kaikilla alkoi liukumishommat sujua jo paremmin ja kivetkin meni enimmäkseen pesään tai edes sinne päin. Harjaaminen osoittautui yllättäen joukkueemme kompastuskiveksi. Noh, kyllä me täältä vielä noustaan ja ehkä voitetaankin jokunen peli. En tiedä onko curling-rata paras paikka tutustua uusiin ihmisiin, mutta pelaaminen on kuitenkin ollut hurjan hauskaa. Kiva kokeilla joskus jotain vähän erilaista. Täällä curling on mielettömän suosittua, joten voi kuvitella elävänsä kanadalaista arkea kiviä heitellessä.

Lopuksi vielä itseäni suuresti huvittanut curling-video. En tunnusta, että meistä kenellekään olisi käynyt näin:

There is a reason for "dying" in studying

Viime viikko meni kiireisenä, opiskeluhommien kanssa. Viikonloppu sujahti ohi ilman että juurikaan näin ulkoilmaa. Vaikka suurimmat esseet on nyt palautettu, ei puuha lopu kesken. Tällä lukunopeudella kirjojen selättäminen vie varmasti tuplasti enemmän aikaa, mitä suomenkielisiä kirjoja lukiessa. No, eiköhän sekin asia muutu tässä lähikuukausien aikana, toivottavasti!

Toinen esseeni käsitteli Margaret Atwoodin Hairball-novellia, toinen vertaili Stephen Leacockin ja Robertson Daviesin kirjoja keskenään. Eri kurssit, sama palautuspäivä, tietenkin... Oxfordin Mini Thesaurus on ollut aivan käsittämättömän hyödyllinen ostos. Useimmiten vieraan sanan merkityksen ymmärtää asiayhteydestä, mutta toisinaan tuntematon sana on pakko tarkistaa. Thesaurus selittää sanan synonyymien avulla, joka itselleni ainakin on kielen oppimisessa hyödyllistä, hyödyllisempää mitä suomenkielisen vastineen tarkistaminen. Kirjanen on ollut avuksi myös esseitä kirjoittaessa. Olen välttänyt samojen sanojen toiston synonyymeja käyttämällä ja välillä myös tarkistanut oikean kirjoitusasun. Täällä on nimittäin sallittua käyttää esseissä brittienglantia tai jenkkienglantia, mutta suotavinta on tietysti käyttää kanukkienglantia. Opus ei paljoa maksanut, mutta pelastanut jo monesta pinteestä.

Esseiden kirjoittaminen täällä on mielestäni työläämpää, mitä Suomessa. Sivumäärät usein ovat pienempiä ja muutenkaan analyysi ei ole kovin syvällistä juuri tuon sivumäärän takia. Se mikä itselläni aiheuttaa harmaita hiuksia on ennaltamäärätyt aiheet. Ison tutkimusesseen, joka kirjoitetaan kurssin lopuksi, aiheen saa useimmiten päättää itse, mutta nämä pienemmät "välikoe-esseet" kirjoitetaan määrätyistä aiheista. Etenkin tuo kirjoittamani vertaileva essee osoittautui todella tuskaiseksi, koska annettu aihe ei ollut millään lailla kiinnostava. Mieluummin olisin keksinyt aiheen itse, mutta noh, maassa maan tavalla.

Sormet ristiin, että ensi viikonloppuna pääsen irtautumaan opiskelusta rentouttavampien asioiden pariin!

For Zelma - With Love

Kanadassa kaduilla ja puistoissa voi törmätä penkkeihin, jotka on omistettu jollekin arvostetulle yhteisön jäsenelle, järjestölle tai yksityishenkilölle. Tämä kaunis kyltti tuli vastaan Edmontonissa. Voih.

For Zelma - With Love - Your Alan. You are the sunshine in my life forever. I carry your heart (I carry it in my heart)

Zelmalle, rakkaudella, Alanilta. Olet auringonpaiste elämässäni ikuisesti. Kannan sydäntäsi mukanani (kannan sitä mukanani sydämessäni)

Vinkit Edmontoniin

Muutama nähtävyys- ja ruokavinkki Edmontoniin matkustaville:

Varsinaisia nähtävyyksiä Edmontonissa ei aivan valtavasti ole, mutta usein parhaat jutut löytyvätkin muualta. Kesällä kaupunki varmasti näyttäytyy aivan erilaisena ja paljon eloisampana, mitä näin loppusyksystä. Näistä jutuista me nautimme (tai WEMin kohdalla emme...):

• White Avenue - boheemi ja eläväinen katu täynnä nähtävää.
• West Edmonton Mall - yli 800 liikettä takaavat ajan (ja rahan) kulumisen. Säästä rahaa ja nappaa bussi numero 100 Jasperilta, joka vie suoraan ostoskeskukseen.
• Jasper Avenue - ravintoloita ja pubeja jokaiseen makuun
• River Valley - vihreä jokilaakso, joka hätkähdyttää kauneudellaan.
• (Telus World of Sciencen Star Wars näyttely, joka harmillisesti avautuu vasta lokakuun lopulla.)  

Ravintoloiden suhteen Edmontonissa on valtavasti valinnanvaraa. Meille tärkeintä oli kävelyetäisyys hotellilta ja hyvät arvostelut netin ruokasivustoilla. Olemme kumpikin melkoisia herkuttelijoita, joten hyvää ruokaa on saatava ja plussaa ravintola saa erilaisesta menusta sekä hyvästä palvelusta.

• The Common, trendikäs ja nuorten suosima ravintola/baari. Ravintola oli melkoisen meluisa, ja jos mielii päästä pöydän ääreen istumaan, kannattaa ravintolaan suunnata hieman aikaisemmin tai tehdä suosiolla pöytävaraus. Pääruuista Esan lohi oli kuulemma varsin käypää, oma lammashodari oli vähän njääh. Syö siis jotain muuta kuin tuo hodari. Tai sitten siirry suoraan jälkiruokaan, nimittäin suklaakakkuun! Oli heittämällä paras jälkiruoka mitä olen koskaan syönyt, mmmm. Kosteaa suklaakakkua, karamelisoitua pekaanipähkinää joukossa ja koko komeus merisuolatulla kinuskiraitapedillä.
• Oodle Noodle, tasokkaampaa ja maukkaampaa noutoruokaa. Annokset olivat kokonsa puolesta riittäviä, ellei jopa vähän isomman puoleisia. Jos haluaa ruokaa nopeasti, mutta välttää mäkkärit ja muut roskapaikat, voi hyvillä mielin hakea ruokaa täältä.
• Elephant & Castle City Centre, leppoisa ravintola/juottola keskustan ostoskeskuksessa. Naposteluun sharing plate, josta me tykkäsimme kovasti.
• (Bonuksena Downtownin Sobeys, jonka hyllystä löytyi Selänteen kuvalla koristeltu Pandan lakritsipussi!)

Edmonton

Viime viikonloppuna päästiin reissaamaan vähän pidemmälle Kanadan kiitospäivän kunniaksi. Pidennettyä viikonloppua lähdimme viettämään Edmontoniin, jonne on Saskatoonista bussilla matkaa n. 6,5 tuntia. Bussimatkat olivat kohtuullisen kivuttomia, joskin aikataulujen noudattaminen tuntuu olevan mahdottomuus. Maisemat olivat tuntikaupalla samaa preeria, mutta Albertan puolella alkoi näkymään pieniä nyppylöitä ja mäkiä. Edmontonissa korkeuseroja oli jonkin verran, vaikkei erityisen mäkinen kaupunki olekaan.

North Saskatchewan River ja Edmontonin kaupunkinäkymää

 
Yöt vietimme Downtownissa Holiday Inn Expressissä, joka osoittautui mukavaksi hotelliksi. Suomalaisuutemme taisi tulla ilmi oikeassa hetkessä, sillä saimme paremman huoneen mistä olimme maksaneet. Respan setä oli vuosia sitten käynyt Suomessa ja muisteli Sibeliusmonumenttia. Sijaintinsa puolesta hotelli oli varmasti parhaalla mahdollisella paikalla - aivan Jasper Avenuen (Downtownin pääkadun) vieressä ja kävelymatkan päässä kaikesta missä halusimmekin käydä.

Kanadalaisen arkkitehtuurin taidonnäyte - ikkunaton betonikuutio. Tämä näkyi hotellihuoneemme parvekkeelta.

Lauantaina seikkailimme joen toiselle puolelle, Whyte Avenuelle. Kiersimme jokilaakson puiston kautta, jossa ihastelimmme aivan keskustan ytimen tuntumassa olevaa vehreää keidasta. Tältä puolelta jokea Edmonton jopa näytti lähes suurkaupungilta, Downtownissa sitä ei huomaa. Asukkaita kaupungissa on yli 800 000, mutta tavallisena syyspäivänä katuja talsiessa sitä ei kyllä helpolla uskoisi.

Mysteeriportaat ja osoitus edmontonilaisesta huumorintajusta. Selvennyksen vuoksi, kengänjäljet johtavat hyiseen jokeen.

Whyte Avenuen tuntumassa kävelimme sympaattisen omakotitaloalueen läpi, mikä loi vielä entisestään pikkukaupungin tuntua. Itse Whyte Avenueta voi parhaiten kuvailla boheemiksi taidekaduksi, jota Saskatoonissa vastaa Broadway Avenue. Tietysti sillä erotuksella, että Edmontonin versio oli eläväisempi. Kadun varrelta löytyi useita kahviloita, pubeja, bibliofiileille kirjakauppoja ja tietysti monta tatuointi- ja lävistysliikettä. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

Sunnuntain vietimme osittain maailman suurimmassa ostoskeskuksessa, West Edmonton Mallissa. Tuossa jättimäisessä kompleksissa on yli 800 liikettä, sisäluistelurata, vesipuisto, merileijona-allas ja ties mitä muuta yhtä järjetöntä. Valinnanvaraa oli aivan liikaa ja lähdin lopulta tyhjin käsin takaisin. Taidan jatkossa pitäytyä hieman pienemmissä ostoskeskuksissa. Edmonton osoittautui varsin kompaktiksi isoksi kaupungiksi, ja löysimme kaupungista paljon mielenkiintoista nähtävää. Parasta taisi kuitenkin olla viettä aikaa vain kahdestaan. Onnistunut reissu siis!

Puu oli saanut oman, hurmaavan kaulaliinan!

Syksy

Syksy on saapunut myös tänne Saskatooniin. Ensin lehdet punastuu ja lopulta varisevat maahan syystuulien mukana. Aamut ja illat ovat kirpeitä ja ilmassa on selvästi talven tuoksua. Päivisin lämpötila on kuitenkin vielä riittävä t-paidassa kuljeskeluun, viikonloppuna mittari nousi ihan hellelukemiin.

Syksy tuntuu viilettävän täällä ohi aivan liian nopeasti. Jos paikallisten puheisiin on uskomista, saamme ensimmäiset lumet jo muutaman viikon kuluttua. Itse taidan toivoa lisää lämpimiä päiviä.

Osa puista on karistanut jo kaikki lehtensä, ja välillä saakin ihan tarpoa tuossa lehtimeressä. Nämä puut ovat talomme vierestä löytyvästä puistosta. Tunnusomaisesti oksien raosta pilkistää pilvetön, sininen taivas.

Vaikka Saskatoon ei ihan "Kanadan Pariisin" tasolle yllä omassa mielessäni, on täällä kuitenkin kauniitakin asioita. Kun katsoo tarpeeksi kauan ja tarpeeksi läheltä.

Jokapäiväinen näkymä

Tähän näkymään herään joka aamu. Oma ikkunani on asuntomme takaovelle, josta pääsee hieman oikaisemaan aamukiireessä. Vähän katsetta nostamalla näkyy ikkunasta myös College Quarter eli toinen asuntolakompleksi.

Oikealla puolella näkyy meidän asuintalomme. Polkua pitkin talsimme aina kauppaan noin 15 minuutin matkan. Talvella taidan siirtyä suosiolla bussiin, vaikka lyhyt matka onkin. Taivas on täällä aina yhtä sininen ja pilvetön. Koko aikana on kohdallemme osunut kaksi pientä sadekuuroa, muuten on aina aurinkoista, tai aurinkoista ja tuulista. Itsehän en sateita kaipaa, pidän tästä lämmöstä ja aurinkoisista päivistä.

Alkuviikkoina ihmettelin paikallisten autojen rekisterikilvissä näkynyttä slogania "The land of living skies". Lauseen ymmärtää hyvin silloin, kun taivaalla sattuu olemaan muutama onneton pilvi. Muutamassa minuutissa pilvet seilaavat näkymättömiin ja jäljelle jää vain sininen taivas ihasteltavaksi. Toivottavasti talvi on yhtä aurinkoinen!