tiistai 29. tammikuuta 2013

Maanantaikuulumiset

Eipäs ollakaan hetkeen kirjoitettu kuulumisia. Arki kun täällä rullaa ihan normaalisti.

Vuoden alkuun on kasaantunut melkoinen määrä luettavaa ja kirjoitushommia, mutta helmikuun jälkeen pitäisi (toivottavasti) vähän helpottaa. Ensimmäiset esseet on nyt palautettu, mutta lisää esseitä saa kirjoittaa taas parin viikon kuluttua.

Tammikuussa ollaan ehditty kuitenkin tuulettumaankin. Ollaan pelattu pokeria, juhlittu uuden vaihtariporukan kanssa ja syöty hyvin omia gourmeekeitoksia ja paikallisissa ravintoloissa. Ja toinen osapuoli on tietysti päivittäin seurannut NHL-tapahtumia työsulun päättymisen jälkeen. Nyt on siis Esan mahdollista toteuttaa se oma suuri unelmansa eli NHL-pelin näkeminen ihan livenä!

 http://www.washingtonpost.com/blogs/capitals-insider/files/2012/10/NHL_Labor_Hockey_04017_image_1024w.jpg

Itse olen päässyt myös hieman omituisten sattumusten kautta tutustumaan oikeaan kanadalaiseen elämänmenoon. Norjalaisen ystävän kanssa päädyttiin jatkoille muutaman leppoisan rautateillä työskentelevän hepun luo. Tarina kokonaisuudessaan on liian pitkä kerrottavaksi, mutta iltaan sisältyi kuitenkin monenlaisia tarinoita kanadalaisesta kulttuurista ja paikallisista ihmisistä. Muutama päivä sitten kävin kanadalaisen ystäväni kanssa pelaamassa curlingia. Hän pelaa ihan tosissaan ja toivoo uraakin alalta, joten hyvään oppiin pääsin. Esan pelit yliopiston C-liigassa alkoivat voitokkaasti ja voitokkaana toivottavasti jatkuukin! 

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/bd/Saskatoon_in_Winter.jpg

Sää täällä on ollut harvinaisen brutaali. Yhtenä päivänä mittari näytti tuuli mukaan luettuna -43 astetta. Sanomattakin selvää, että minä nökötin turvallisesti sisätiloissa. Nopeasti koviin pakkasiin kuitenkin tottuu, jos päivittäin lämpötila huitelee -25 ja -35 asteen välillä. Muutama päivä on nimittäin ollut lämpimämpää, n. -10 astetta ja sehän tuntuu suorastaan lämpimältä! Kuivat pakkaset kyllä ovat tehneet tehtävänsä kropalle. Nenäverenvuodot on viikottainen riesa ja ihokin on aivan hiekkapaperia. Kevät siis saapukoon!

2 kommenttia:

  1. Tosi kiinnostava blogi, jään seuraa kun itseenikin odottaa vuosi kanadassa:)

    VastaaPoista
  2. Emppu, kiva kuulla! Jos jotain erityistä tulee mieleen, ehdota ihmeessä postausaihetta. Onnea sun tulevalle vuodelle :)

    VastaaPoista

I don't trust any country that looks around a continent and says, "Hey, I'll take the frozen part." - Jon Stewart