perjantai 14. joulukuuta 2012

A Seussified Christmas Carol

Joulukuu ja joulun odotus aloitettiin käymällä teatterissa katsomassa A Seussified Christmas Carol, eli öhöm... seussifoitu Dickensin joulutarina. Esitys pyöri kampuksella, ja koko tuotanto näyttelijöistä tekniikan väkeen oli käsittääkseni opiskelijoita. Esitys kustansi vain muutaman dollarin, eli ei kovin suuresta investoinnista ollut kyse.

Joulutarina oli siis hieman modernisoitu Dr. Seussin tyyliin ja vuorosanat oli riimitelty. Puvustus oli arvatenkin hieman hassua, ja oli se näyttelykin välillä vähän koheltamista. Joulutarinan kuitenkin tunnisti juuri Dickensin joulutarinaksi, onneksi. Itse viihdyin esityksen parissa ihan hyvin, vaikka riimittely menikin välillä hieman ohi. Samaten yleisön käyttäytyminen hieman kummaksutti, paikalliset asukit nimittäin kovaan ääneen räkättivät ja kommentoivat tapahtumia toisilleen. Samaa tapahtuu ihan elokuvissakin. Ihmeellisiä otuksia...

Näin joulun alla koti-ikävä on melkoinen, joten kaikenlainen toiminta on hyväksi ja saa ajatukset muihin asioihin kuin Suomen jouluun ja kotiin. Ja olihan tuo muutenkin ihan mielenkiintoista nähdä paikallista yliopistoteatteria. Toivottavasti ensi vuonnakin päästään näkemään edes jokunen teatteriesitys!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

I don't trust any country that looks around a continent and says, "Hey, I'll take the frozen part." - Jon Stewart